| Mikä on Koskenkorvan Trahteeri?
Trahteeri toimii vanhassa pohjalaisessa maalaistalossa, joka on rakennettu vieraiden käyttöön vanhaa säilyttäen, omaperäisesti ja hauskasti vieraiden viihtyvyyttä ajatellen. Trahteeri on palkittu rakennusperinteen säilyttämisestä. Talvisaikaan trahteeratahan päärakennuksessa, jossa Renkitupa ja Ruokasali toimivat ruokailu- ja juhlatilana 60 hengelle ja sali on pienempien ryhmien edustuskäytössä. Kesäaikaan Trahteerin kesäjuhlatiloihin sopii hyvin n. 150 henkilön ryhmä. Majoitustilaa on 25 hengelle kesäaikaan Vilja-aitassa ja Puorin yläkerrassa. Majoitamme ainoastaan ryhmiä ja ryhmän minimikoko on 10 hlö. Tanssiladossa eli Tryskööpilttuussa voidaan tanssin lisäksi järjestää musiikki tms. esityksiä tai kokouksia 100 henkilölle. Trahteerissa on kaksi kokoustilaa: 30 hengen pihatupa ja 45 hengen museotila joissa kummassakin kaikki kokousvälineet. Toiminta-ajatuksena on järjestää Hyvää ja Erikoosta. Hyvää ruokaa, hyvät saunatilat, hyvät puitteet kaiken kaikkiaan, jotka joustavat hyvin vaativiinkin tilaisuuksiin. Meillä on myös Erikoista ruokaa, erikoiset tilat, erikoisen viihtyisä ympäristö ja aivan erikoiset ohjelmat, jotka räätälöidään jokaisen ryhmän tarpeen mukaiseksi. Isäntä Martti ja Emäntä Päivi Koskenkorva toivottavat vieraat syrämmellisesti tervetulleeksi ja trahteerattavaksi eli kestittäväksi ! | |