| Koskenkorvan talo
Esiintyy karttanimenä jo 1500 luvun maakirjoissa, jotka laadittiin ensimmäistä ruotsalaisten veronkantoa varten. Silloin tilan omistajien nimet väännettiin veroluetteloihin ruotsinkielisiksi vaikka pohojalaasia olivatkin. 1700 luvulla Ilmajoen Historiassa vilahtelee tilan omistajana ensikertaa Koskenkorva nimisiä isäntiä. 1800 luvun puolivälissä Koskenkorvan tila oli jakautunut ainakin kolmeen osaan. Hyvin pohjalaisen perinteen mukaisesti : Ylä-Koskenkorvan, Rinta-Koskenkorvan ja Ala-Koskenkorvan tiloksi. Rinta-Koskenkorvan talon osti Salomon Koskenkorvalta Mikko Kuhna pojalleen Juho Kuhnalle. Kauppakirja laadittiin 1863. 1886 Juho Kuhna sai rakennustyöt valmiiksi ja muutti tilan nykyiseen päärakennukseen, jonka oli kauaskatseisesti rakentanut niin tulevalle suurperhelleen kuin pojan pojan trahteerillekin sopivaksi. Juho Kuhna oli yksi Ilmajoen tunnetuimpia viljelijöitä ,joka nosti Koskenkorvan tilan yhdeksi suurimmaksi karjatilaksi Ilmajoella. Sen lisäksi Juho oli laajasti mukana yhteiskunnan toimissa, perustaen mm Ilmajoen Museon, Yläpään Maamiesseuran ja Meijerin, ollen mukana myös osuuskaupan ja säästöpankin luottamustoimissa jne. Hän rakennutti Ilmajoen nykyisen museon ja oli sekä Ilkan monumentin , että kapalankankaan nuijasodan patsastoimikuntien rahastonhoitaja. Hänen poismenonsa sattui 30 luvun pahimpaan pula-aikaan ,joka vaikutti myös raskaasti Koskenkorvan tilan elinvoimaan. Juho Kuhnan pojat Mauno ja Paavo Koskenkorva ( jotka olivat 20 -luvulla ottaneet sukunimekseen Koskenkorvan tilan nimen) viljelivät tilaa yhdessä viisikymmentä luvun puoliväliin ,jonka jälkeen tila jaettiin. Päätilalle jäi Maunolle. Hän kuoli lasten ollessa pieniä vuonna 1956, ja uuden isännän tila sai vasta 1974 johon asti pellot olivat vuokralla. Tällöin Martti lunasti tilan sisariltaan Leenalta ja Eevalta. Karjatilan aika oli ohi ja tilaa hoidettiin sivutoimisesti Martin työskennellessä päätoimisesti pankkialalla. Eu:n muutettua maatalouden kannattavuutta ratkaisevasti aloitettiin Koskenkorvan tilalla uusi vaihe kun Päivi emännän johdolla Koskenkorvan Trahteeri aloitti toimintansa 1997. Vuoden 2001 kesällä maat jälleen vuokrattiin , nyt Jouppilaan lisämaiksi. | |